Mene sisältöön

 

Toimintopainikkeet

Länsi-Turunmaan kesäkampanja sai hopeaa Kuntamarkkinoinnin SM:ssä

28.5.2010
Piiri2010.jpg
Kuvassa matkailupäällikkö Bo Lindholm (vas.), tiedottaja Anne-Maarit Itänen ja markkinointipäällikkö Niclas Gestranius Länsi-Turunmaan kaupungista sekä projektijohtaja Henna Leino Place Marketingista

 

Länsi-Turunmaan kesäkampanja sai hopeaa Kuntamarkkinoinnin SM:ssä

Länsi-Turunmaan kaupunki voitti hopeaa Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailujen matkailusarjassa Tampereella 26.5.2010.

Kaupunki kilpaili matkailusarjassa veneilijöille suunnatulla Lomaluotsi – Semesterlotsen -kesäkampanjallaan. Kesäkampanja sijoittui jo aikaisemmin tänä vuonna Suomen Markkinointiliiton Turun ryhmän Vuoden Mainos -kilpailun suoramainontasarjan kolmanneksi. Kampanjan on toteuttanut myös kaupungin visuaalisen ilmeen suunnitellut Place Marketing Oy. 

Tuomaristo arvioi Lomaluotsi-kampanjaa mm. seuraavasti: ”Hauska ja hyvin kohdennettu kampanja tarkasti määritellylle kohderyhmälle. Erityisesti personointiin kiinnitettiin huomiota, se toi tehoja ja kampanja onnistuikin hyvin. Lomaluotsi oli erinomaista täsmämarkkinointia, jonka panos-tuotos-suhde on hyvä. Kampanja oli raikas ja tyylikäs sekä hyvä esimerkki siitä, että pienilläkin panoksilla saa hyviä tuloksia, kun tietää omat vahvuudet ja rajaa kampanja oikealle kohderyhmälle.”

Kilpailutyön toteuttamiseen osallistuivat markkinointipäällikkö Niclas Gestranius, tiedottaja Anne-Maarit Itänen ja matkailupäällikkö Bo Lindholm sekä projektijohtaja Henna Leino, AD Pauliina Vesterinen ja copywriter Riikka Juva Place Marketingista ja tuottaja Niina Sariola sekä tuottaja Outi Ääri Luovia Oy:sta.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun järjestävät kunta- ja seutumarkkinoinnin kehittämistyötä tekevät järjestöt: Suomen Kuntaliitto, Seudulliset Kehittämisyhteisöt SEKES ry sekä Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys SUOMA ry. Kilpailu on osa Piiri-hanketta, joka on avoin ja maksuton yhteistyö- ja kehittämisverkosto kuntien, seutujen ja alueiden markkinointiosaamisen vahvistamiseksi. 

Piiri-verkoston yhteistyöyrityksiä ovat Helsingin Sanomat, MTV3, Yhtyneet Kuvalehdet / Suomen Kuvalehti, KL-Kustannus Oy / Kuntalehti, Finlands kommuntidning ja Place Marketing Oy.



 

Sivun alkuun